Ideakeskus ©Saskiia-33.jpg

Lempäälän Yrittäjät ja kunta veivät yhteisöllisyyden uudelle tasolle Lempäälässä

Lempäälän kunnan omistamassa Ideakeskuksessa yhdistyy työympäristö ja bisnes tuottavalla tavalla kunnan vuokralaisten ja Lempäälän Yrittäjät ry:n Yritysringin jäsenten kesken. Yritysrinki tarjoaa yrittäjälle Ideakeskuksessa virikkeellisen työympäristön ja työyhteisön ilman, että hänen tarvitsee vuokrata omaa kiinteää työtilaa.

Tilat tukemaan ja buustaamaan bisnestä

Yhteiskäyttötilojen kalustuksen suunnittelu Lempäälän yrittäjät ry:n kanssa lähti ajatuksesta, että yhdessä olemme enemmän ja teemme parempaa bisnestä. Tehdyt tilaratkaisut pohjautuvat ajatukseen kolmesta erilaisesta tekemisestä; kohtaaminen, yhteistyön tekeminen ja keskittyminen.

Kohtaamistiloissa vietetään yhteisiä lounas- ja kahvihetkiä sekä järjestetään yhteisön omia tapahtumia, Yhteistyö- ja ryhmätyötiloissa on tilaa tiimityölle ja yksityisemmälle kohtaamiselle. Yksittäisissä työhuoneissa on sekä rauhaa ja että yksityisyyttä tehdä töitä yksin tai tavata asiakkaita.

Tilat ja konsepti ovat ainutlaatuinen esimerkki kunnan, yrittäjäjärjestön ja paikallisten
yrittäjien hedelmällisestä yhteistyöstä.

 

Tehokas kartoitus etänä.

Pidämme ensin kanssasi ytimekkään aloituspalaverin, jonka aikana kartoitamme todelliset haasteesi ja saamme kuvan tavoitteistasi.

 

Voimme pitää palaverin joko etänä tai toimistollanne paikan päällä.

Saat ehdotelman suunnitelmasta.

Luomme kartoituspalaverin pohjalta ensimmäisen ehdotuksen etenemisestä ja alustavan hinta-arvion.

Kun projekti on käynnistynyt, saatte ehdotelmat tehtävistä muutoksista ja luonnokset tila- ja sisustussuunnitelmasta.

Käärimme hihat ja alamme töihin.

Kun ehdotelmaa on hiottu ja olemme yhtä mieltä suunnasta, käärimme hihat ja muutostyöt voivat alkaa. 

Pidämme sinut tiedotettuna projektin etenemisestä, jotta tiedät missä mennään ja milloin kaikki voivat palata uusiin työtiloihin.

Ideakeskus-©Saskiia-14.jpg

Varaa aika etätapaamiselle ja jutellaan tarpeestasi lisää.

Tehokasta ja ohjaavaa toimintaa, välitöntä ja selkeää viestintää sekä sopivasti vetovastuun ottamista. Kaiken kaikkiaan loistavaa työtä!

Mika Vuori

Osakas, liiketoiminnan kehitys

Innogiant Oy

Erityisesti arvostan Luovision aktiivista otetta, jossa asiakas tuntee olevansa turvallisessa kyydissä, kun hommat rullaavat.

Ismo Paananen
puheenjohtaja (2015-2021)
Lempäälän yrittäjät ry

Olen enemmän kuin tyytyväinen Luovision osaamiseen ja palveluun. Harvoin olen saanut näin hyvää asiakaspalvelua!

Ari-Pekka Saarela

Team Lead

Siteimprove Oy

toimistossa-puhelinkoppi.jpg

Viimeisimmät artikkelimme

Kirjoitamme artikkeleita tilasuunnittelusta ja suunnittelun tulevaisuudesta. Annamme myös vinkkejä toimitilasuunnitteluprojekteihin, joten blogimme kannattaa ottaa seurantaan.